13 huhtikuuta, 2015

Veturin ja perävaunun yhteen paluu

Heips. Mun pitkäaikainen salainen toive toteutui lauantaina, nimittäin mentiin yhdessä urpon/veturin tai ihan vaan Wilman kanssa tallille. Päivä oli juurikin sellainen mitä toivoin. Meillä oli todella hauskaa ja vanhat ajat palasivat kultaisina mieleen. Kuvattiin lauantaina videopostauskin. Tosin hommia oli niin paljon, että Wilma auttoi mua niiden hoitamisessa ja kuvaaminen jäi iltapäivästä pois. Haluaisitteko kuitenkin nähdä ne klipit mitkä saimme kasaan eli lyhyemmän videopostauksen? Semmoinen siitä oikeen hyvin tulee. Mentiin yhdessä aamu kymmenen jälkeen tallille, jossa hain uuden liikutettavani (lisää mahdollisesti tulossa, kunhan juttelen omistajan kanssa mitä hevosesta saa julkaista.) Harjattiin hevonen ja siivottiin karsina, heitettiin heinät ja vedet. Tämän jälkeen haettiin Hilma sisälle tulevaa ratsastustuntia varten. Pidin tunnin 12-13 ja sitten ratsastettiin minä Hilmalla ja Wilma Aadalla. Aadalla saa siis nykyään jo kävellä.
Seuraavaksi hoidettiin hevoset pois ja ryhdyttiin talli hommin. Hommana oli putsata loput karsinat, laittaa heinät ja lakaista lattiat. Niin vähältä kuin se kuulostaakin niin menihän siinä aikaa. Loppu hyvin kaikki hyvin väsyneenä ja iloisina päästiin kotiin. 



3 kommenttia:

  1. Kauanko sinulla menee yleensä tallitöiden tekemiseen ja ratsastukseen? Itselläni menee 4-5 h kun siivoan 4 karsinaa, laitan 3 tarhaan vedet, laitan hevosille yöheinät ja iltaruuat, ratsastan yhden hevosen, lakaisen tallin käytävän ja haen hevoset sisään. Pelkästään 4 karsinan siivoamiseen minulla menee 1,5 h, mikä tuntuu aivan järjettömältä ajalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo 1,5h karsinoihin ei oo järkyttävää, siivosin kunnolla eli käänsin pohjaa myöten kaiken ja turvetin niin yhteen karsinaan 45min! Normaalisti menee just tuo 1-1,5h neljään karsinaan. Jos ratsastan niin menee noin 5h tai kokopäivä kun aina touhuan kaikkea muutakin! :D

      Poista
  2. Joo, laita tänne se videopostaus

    VastaaPoista