01 huhtikuuta, 2015

Ratsastus Hiskillä kuvineen

Noniin tänään loppui se lukiolais bloggaajan painajainen. Nimittäin koeviikko, joka tulee 5 kertaa lukukauden aikana. Enää yksi koeviikko jäljellä! Sitten onkin jo kesä. Tänään pääsin rentoutumaan tallille ja ratsastamaan Hiskiä. Teen Hiskistä postauksen erään anonyymin pyynnöstä ja mielestäni se oli ihan mega hyvä idea, sillä Hiski on kehittynyt niiiiin paljon.

Menin niinsanotusti läpiratsastamaan Hiskin. En ollut ratsastanut sillä noin viikkoon, niin vähän oli hakemista alkuun. Aluksi kävelin pitkän aikaa ja tein käynnissä muutaman väistön ja pysähdyksiä. Tämän jälkeen siirryttiin raviin enkä osannut ollenkaan päättää mitä teen!! Meni tosi kauan päättää mikä harjoitus olisi se oikea. Päädyin kuitenkin kolmikaariseen, koska siinä tehdään paljon taivutuksia ja suoristuksia, jolloin hiskin on pakko olla alla. (yritin) Vaadin tarkasti pohkeiden läpi tuloa, sillä Hiskillä on tapana tulla sisä- tai ulkopohjetta vasten. Mielestäni onnistuin ihan hyvin, paremminkin olisi voinut mennä, mutta ei mennyt mitenkään tosi huonosti. Tämän jälkeen nostin laukan ensin vasempaan, sitten oikeaan ja sama uudestaan. Laukka nousi tosi hyvin! Nostoissa Hiski nousee tosi ylös etujalkoja myöten (?) Se on ihan huvittavaa, mutta tekee laukassa istumisen nostoissa haastavaksi. Samoin molemmissa kierroksissa se tuli niin vahvaksi sisäpohkeelle ja tarvitsi todella vahvan tuen laukkaan. Perjaatteessa ajattelin ns. nostavani laukan joka kolmannella askeleella. Siten sain pidettyä laukan rytmin yllä ja aktiivisena. Hiski oli laukassa ihan fine. Kuitenkin ratsastuksesta jäi tosi kiva fiilis. Ensi kertaan. Videon saatte sitten ehkä seuraavassa postauksessa. 

2 kommenttia:

  1. Ihana Hiski ja kiva postaus. Haluisin kysyä, millaisia reaktioita olet nähnyt ihmisillä, jos Hiski on lähtenyt normaalia kovempaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, teen hiskistä sen isomman postauksen ja vastaan kysymykseesi laajemmin siinä:)

      Poista