08 huhtikuuta, 2015

Sananen Hiskistä

Hei kaikki. Nyt on aika esitellä tämä kiinnostusta herättänyt herra nimeltä Hiski. Sen kummemmin en hevosen oikeaa nimeä tiedä. Ikää on noin 15 vuotta jos oikein muistan. Hiskin polku alkoi Multamäellä kesällä 2014. Hiski saapui yksityiseltä omistajalta eikä herran taidot ratsastuksen suhteen olleet tosiaan tuntihevoselle vaadittavalla tasolla. Hiski ei osannut laukata oikeaan kierrokseen ollenkaan. Se oli kengitetty väärin eikä taluttaminen oikealta puolelta onnistunut. Työtä oli siis edessä. Varoitan jo etukäteen, että kuvia on tulossa paljon!


Muutama viikko Hiskin saavuttua multamäkeen joutui se jo ensimmäiselle ja tällä hetkellä viimeisimmälle sairaslomalleen. Hiskin kaviot olivat todella huonossa kunnossa juurikin kengityksen takia. Se ei kuitenkaan meitä kahta estänyt hengailemasta keskenään. Otin hommakseni hoidella Hiskiä ja olinkin useaan otteeseen viikossa harjaamassa sitä ja taluttelemassa maastossa. Hiski erottui muiden suomenhevosten joukosta sen sporttisella rakenteella ja pienellä vatsallaan. Herran luonne oli alkuun ainakin mitä mainioin eli utelias, sosiaalinen ja touhukas. Moni rakastuu tuollaiseen hevoseen, mutta nyt lähes vuoden jälkeen alkaa mitta välillä olla täysi, kun hajoilee harjakoreja ja ruokakuppeja ja loimia herran uteliaisuuden ja kärsimättömyyden takia. 

Alla on kuvia meidän ensimmäisistä ratsasteluista. Kentällä laukan harjoittelu ei käynyt, koska Hiskin kaviot olivat sen verran heikot (lue todella heikot) ettei se uskaltanut edes yrittää laukata. Pellolle siis. Sielläkään laukka ei meinannut milläään nousta. Se oli ihan mahdotonta. Vaati hevoselta ja ratsastajalta todella paljon. Hiski myös stressasi ratsastaessa paljon, mikä näkyikin suurena hikoiluna.


Siitä siis alkoi nousujohdanteinen harjoittelu tähän päivään. Hiskin kanssa on tehty paljon duunia maastakäsin, maastossa, kentällä ja kaikkialla. Onneksemme työkin tuottaa tulosta. Tosin maastossa sillä ei voi ratsastaa kuin todella kokeneet ratsastajat. Vedin viime kesänä maastoja Hiskillä ja herra nousi kolmeen otteeseen pystyyn ja ravasi puolet maastosta paikallaan. Noh olipahan sekin opettelua. Tänäkin päivänä maastossa ravi vaatii ratsastajalta paljon, mutta se ei ole mahdotonta tuntilaisten kanssa.

Alla edelleen loppu kesän kuvia. Hiski ei kentällä aina halunnut mennä tiettyyn suuntaan tai rauhoittua. Ratsastaessa olin todella tiukka jos minä vaadin jotain tai haluan mennä jonnekkin niin mehän menemme. Se oli piste. Loppu tulos näytti joskus tuolta, mutta on johtanut hyviin tuloksiin pidemmällä aikavälillä. Samoin vaadin kuolaimella kulkemista ja alla pystmistä, mutta se tuotti vaikeuksia, kun ei sopivaa kuolainta meinannut löytyä.


Palataan vielä Hiskiin, mutta seuraavassa Hiski postauksessa te saatte kysyä kysymyksiä Hiskistä ja minä vastaan. Muutama kysymys on jo tullut. Eiköhän me kuitenkin saada lisää. Kerrataan myös kehitystä nykypäivään ja katsellaan parit videot. Heippa kaikki!


5 kommenttia:

  1. Millaiset kuolaimet Hiskillä on?
    Oletko nähnyt sen kulkevan normi tuntilaisilla erittäin nätisti?
    Milloin viimeksi näit Hiskin lähtevän viemään tuntilaista?
    Miten tuntilainen reagoi?
    Millainen Hiski on hoitaa?
    Onko Hiski suosittu?
    Onko Se ruuna?
    Mistä Hiski tykkää ja mistä ei?
    Jos voisit, ottaisitko Hiskiä omaksesi?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon aktiivisuudesta!! Vastaukset seuraavassa postauksessa. :) Hyvät loppu viikot!

      Poista
  2. Miksi Hiski tuli multamäkeen? ( siis etsikö Piia hevosta ja löysi Hiskin vai tuliko joku kauppaamaan Hiskiä Piialle?)

    VastaaPoista
  3. Onko Hiskilllä lempinimiä?
    Onko Hiskin kanssa ongelmia hoitamisessa, selkäännousussa yms?
    Onko Hiski ahne?
    Onko Hiski talliasa vai tarhassa/pihatossa?

    VastaaPoista
  4. Miten Hiskiltä onnistuu pohkeenväistö?
    Ryöstääkö Hiski koskaan?
    Miten Hiski on onnistunut hajottamaan harjapakkeja ym?

    Tää ei nyt liity Hiskiin joten vastaa vain kommentilla:
    Onko bannerissa oleva pieni kuva liinakosta hevosesta, Ribon niminen hevonen?

    VastaaPoista