Mulla on ehkä maailman pahin hinku päästä ratsastamaan. Vuokraus uuden pv-tamman kanssa varmistui, tosin tamma joutuu käymään klinikalla niin heti, kun sieltä tulee tietoa niin pääsen ratsastamaan. Mä kyllä osaan mokata asioita. Olin ite laittanu viestin perjantaina, että pahottelen aikaisin lähtöäni ja miten ensi viikolla olisi liikutukset. Mun puhelin ei ollu näyttäny, että omistaja oli vastannut niin tänään vasta katsoin ei helvetti sieltä on tullu viesti. Näin alkuvaiheessa toi voi olla niiiiin paha moka. Piti keskiviikkona eli tänään hypätä ja sunnuntaina olisin mennyt itsenäisesti. No toivotaan, että hepo tulee kuntoon.
En tiedä, mutta mulla on vähän epävakaa olo. Jotenkin, kun asiat ovat menneet näin hyvin niin jonkun on pakko mennä pieleen. En uskalla nyt luottaa mihinkään hevos asioissa. Pelottaa, että nää upeet mahdollisuudet viesään alta pois. Kunhan saisin vaan ratsastaa. En haluu kuulostaa ylimieliseltä, mutta tää on laji jossa musta voi tulla taitava. Tää on mun laji. Oon kehittyny lyhyissä ajoissa tosi paljon. Kaikki ei ehkä ymmärrä tätä hienoutta. Koskaan sä et osaa mitään täydellisesti. Aina on jotain mitä pitää korjata ja harjoitella. Ja se, että oikeesti on noin ison eläimen selässä ja saa sen tekemään mitä hienompia liikkeitä niin on upeeta. Se miten hevonen oikeasti luottaa suhun vaikka et puhu edes samaa kieltä. Mä voisin puhua tästä vaikka koko päivän. Rakkaudest lajii, eikö?
Yritin päästä korpikylään tunnille, mutta ei porukoilta rahaa herunu. Ehkä joskus. Mä toivon vaan koko sydämestäni, että kaikki menee hyvin. En haluais pettyä taas. Toivottavasti tällä kertaa hevosten omistajatkin osoittautuu johdonmukaisiksi. Noh ei aina voi voittaa, mutta nää ihmiset vaikuttaa kyllä luotettavilta! Kumpa vaan aika kuluisi nopeasti ja pääsisin selkään! Mietin tänään oliko yhteistyön loppuminen Pokerin kanssa mun elämän kamalin asia vai kääntyykö sekin suru loppujen lopuksi mun kehitykseen? Kiitos lukijat, kun jaksatte vielä olla täällä!
-Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti