02 tammikuuta, 2014

Viimeiset aplodit vuodelle 2013! heinäkuusta tähän päivään

On aika taas muistella mennyttä vuotta. Tässä postauksessa on heinäkuusta joulukuuhun muistelot. Loppuvuonna ei tapahtunut mitään erityisen suurta. Yksi asia saattaa muutta koko blogin vuokraus nimittäin. Nyt saattaa tapahtua niinkin huonosti, että joudun lopettamaan Pokerin vuokrauksen ja koko multamäen tallilla käynnin. Se nähdään tulevaisuudessa sitten. 


KYSYMYKSIÄ LOPPUVUODESTA?




Heinäkuu oli ihanan tavallinen kuukausi. Asuin melkein koko kuukauden tallilla asuntoautossa tai Piialla. Mulla oli parit valmennukset ja myös jokavuotinen leirimme oli nyt heinäkuussa. Käytiin leirin alkajaisiksi kisoissa Wilman kanssa ja molemmat sitten kiellettiin. Kokeilin myös lännen ratsastusta. Palaset Pokerin kanssa rupesivat loksahtelemaan paikoilleen.


Elokuu ja koulun alku. Aloitin lukion kannaksessa ja tutustuin ihaniin ihmisiin. Jerinna saapui Multamäkeen. Ratsastin myös useammin Emmalla. Vietin myös veljeni läksiäiset hänen muuttaessa Taiwaniin. Kuukaudessa ehtii tapahtua paljon. Uusi kamerani saapui myös. Pokerin kanssa treenailu jatkui normaaliin tapaan. 


Syyskuussa vietiin alku kuusta hevoset erään Lahtelaisen museon messuille ja vietettiin päivä taluttamassa lapsia. Vietin paljon aikaa ystävieni kanssa. Hyppäsin ensimmäiset esteet Emmalla ja Pokerin kanssa keskityttiin kouluratsastukseen. Ranteeni alkoi taas oireilemaan ja kävin muutaman kerran lääkärissä. Siellä mietittiin uutta kuvaamista, mutta en jaksanut lähteä taas siihen rumbaan.


Lokakuu alkoi puoleltani sairasloman merkeissä. Selkäni tuli todella kipeäksi. Jokaisen askeleen jonka otin jouduin jännittämään keskivartaloni ja pelkäämään, että jos jalkani tökkää johonkin kaadunko kivun vuoksi. Juoksutin Pokeria paljon ja jatkoinkin treenaamista nopeasti. Hyppäsin Jerinnalla ja käytiin Pokerin kanssa Korpikylässä tarkoituksena osallistua kisoihin. Ikäväkyllä ennen kisoja Pokeri ontui eikä sitten päästykkään lähtemään. Sain uuden rakkauteni. GPA:n kypärä on ollut kyllä tosi mainio.


Marraskuussa vietettiin isäinpäivää ja vietettiin ihana isäinpäivä ensimmäiseksi tallilla laitoin iskän Pokerin selkään ja sen jälkeen ajeltiin kotiin, josta matkamme jatkui elokuviin katsomaan Selänne elokuvaa. Leffan jälkeen mentiin käymään vielä mummilla ja ukilla. Ratsastuksen osalta kävin kaksi kertaa korpikylässä ja ratsastin toista kertaa Kirillä. Se oli oikein mukavaa. Sitten taas lomailin selkäni vuoksi.


Joulukuun alussa en ehtinyt käydä paljoa tallilla uuden lukujärjestyksen takia. Pääsin päivittäin neljältä ja olin kotona vasta viideltä keskiviikkosin vasta seitsemän aikaan. Äitillä oli konsertti, joka oli upea!! Vietin aikaa jälleen ihanien ystävieni kanssa. Ja tietysti jouluaatto. Teen kollaasin vielä lahjoistani tai kerron ne videolla. Hyppäsin pitkästä aikaa Pokerilla ja tehoratsastin sitä puolisentoista viikkoa, kunnes tapahtuikin jotain ikävää ja ratsastuksen jatkuminen on nyt vaakalaudalla. Vietin ihanan uuden vuoden siskoni kanssa ja siitä eteenpäin kaikki on nyt auki.

Kyselkää rohkeasti. Hyvää vuoden alkua!!

-Heidi

2 kommenttia:

  1. Miks toi ratsastuksen jatkuminen on nyt vaakalaudalla! :o mutta ihana postaus ja olet kaunis!!

    VastaaPoista
  2. kiitos!! Ja koska ratsastus Pokerin kanssa ei mahdollisesti jatku ja muualla tunnit maksavat 30-40€ !! :( Uutta vuokrahevosta etsimässä:)

    VastaaPoista