26 heinäkuuta, 2014

La Centella eli Lurppa

Heippa! Saanen esitellä teille hevosen nimeltä Lurppa. Lurppa on yhä edelleen Juulin ja hänen siskonsa heppa. Voitte lukea lisää Lurpasta Juulin blogissa. KLIKKAA TÄSTÄ. Esittelen sitä nyt ensin itse vähän. Ensinnäkin Lurpalla on tosi kiva luonne ikäisekseen. Se on rauhallinen, kiltti ja kaikkea mitä ensihevosesta voi toivoa. Tosin se pelkää vettä, mutta sekin ongelma tullaan varmasti ratkaisemaan. Ratsastus onkin sitten toinen laita. Lurppa on haastavin hevonen, millä olen koskaan ratsastanut. Se vaatii paljon ja Juulin sanoja lainaten se on välillä lintsaamisen maailman mestari. Tämähän ei välttämättä ole huono asia, sillä eikös yleensä parhaimmat opetusmestarit  olekkin haastavia ja eivät koskaan päästä helpolla. Juulista tulee huippu ridaaja siskonsa kanssa, kun pääsevät Lurpan pään sisälle lopullisesti. 


Eli lurppa on ollut mulla nyt liikutuksen alla viimeisen viikon ajan ja nyt jakaisin teille kuvia kerrasta, kun olin kokeilemassa Lurppaa. Olen ratsastanut sillä aiemmin myös, mutta siitä on jo todella pitkä aika. Ensin Juuli ratsasti kuten tavallisesti ennen minua ja minä menin ns. koe-ajamaan hevosen. Ensin huomasin, kuinka paljon lurppa on kehittynyt. Sitten perus apujen testailut ravi, laukka ja loppuun maastoon. En tuota kertaa sen paremmin nyt analysoi. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti