26 joulukuuta, 2013

Uusi kampaus ja esteitä

Tänään oli mun jo pitkään odottama estetunti. Rakensin suhteutetun linjan kolmen askeleen välillä ja yhden okserin. Tultiin aluksi ihan pieniä, koska ei oltu hypätty pitkään aikaan. Pokerikin kävi vähän kuumana. Huomasin nyt ratsastaessa, että Pokeri tulee helpommin kuolaimelle ja toimii paremmin. Vasen kierros on nyt selkeästi huonompi, mutta sitä treenaamaan. Meen huomenna taas gramaaneilla ja koitan saada jonkun ihanaisen kuvaamaan meitä.  Tunnin jälkeen heitin Pokerille melassit ja sen jälkeen harjoteltiin meidän uutta "temppua". Opetan Pokeria nuolemaan ja odottamaan herkkua. Mulla on meinaan mennyt hermot siihen, kun se on kokoajan kytiksellä koska saan herkkuja ja aina huulet ja hampaat vaan naksuu. Nyt se odottaa eikä kärky kokoajan. Herkkua antaessa se nuolee kättä, niin saa herkun.


Sitten olikin kiillottamisen aika. Olin jo eilen putsannut Pokeria, koska se oli saanut ylleensä kerroksen mustaa mutaa. Ei sitten auttanut muu, kun pesin satulan kohdan ja suihkuttelin sieltä täältä pahimpia mutia pois. Tänään taisin harjailla Pokeria yhteensä noin tunnin verran ja siihen lisäksi  parturoin hännän ja harjan. Ite tykkään, mutta otsaharja sais olla vielä pidempi. Lisäksi trimmasin korvakarvat ja tein niskaan ns. paikan riimulle ja suitsien niskahihnalle. Vieläkään hevosesta en puhdasta saanut, huomenna odottaa uusi harjaus tuokio ja hännän pesu.


 Olen muuten innostunut putsaamaan kamoja. Muutaman viikon sisään olen pessyt neljä kertaa suitset (kahdet Pokerin toiset kahteen kertaan, yhdet Jerinnan) kaks kertaa rintaremmimartingaalit ja gramaanit. Huomenna jos ehdin niin tulee satuloiden ja harjojen vuoro. Tykkään vaan, että kaikki on puhdasta.

-Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti