28 lokakuuta, 2013

Lisäyksiä ei niin hallitusti

Tässä tulee teille pikkasen selkoa Videopostauksella näkyvästä tunnista. Menin siis Pokerilla näistä ala-mäistä huolimatta ja onneksi meninkin. Tajusin, että mun asenne Pokerilla ratsastamiseen on väärä ja lähden heti liikkeelle liian kovalla kädellä paitsi tällä kyseisellä tunnilla nollasin pääni ja päätin antaa omien hermojeni olla palamatta. Pari viikkoa aikaisemmin halusin pyytää Pokerilta normaalia vahvempaa tuntumaa ja koittaa ratsastaa sitä samalla lailla, kuin muitakin hevosia. Pokerilla ei voi ratsastaa samoin, muuten saa vain vetokilpailun. Tehtiin lisäyksiä ja onnistuin säilyttämään pehmeän otteen hevosen suuhun kokoajan. Fiilis oli tosi hyvä, paitsi oikeaan kierrokseen, jossa ulkotakajalka ei työskennellyt yhtä vahvasti kuin muut jalat. Seurauksena siitä oli myös Pokerin suu ja niska jäykkä ulkopuolelta. Piian avulla saatiin sekin ongelma pois. Laukassa lisäykset suju värän vauhdikkaammissa merkeissä, koska Pokeri rakastaa laukkaa ja se innostuu siitä välillä vähän liikaakin. Sain muutamat pukin ja epämääräiset vaihdot kaupanpäälle. Oikein mukava tunti. Tästä on hyvä jatkaa.

Nyt en ole ehtinytkään postailla, koska iMovie ei oo toiminu ollenkaan alkuviikosta ku mokasin yhden jutun ja videoita olisi tulossa kolmin kappalein. Nyt olen Jyväskylässä joten seuraava postaus tuleekin sunnuntai iltana.

-Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti