19 lokakuuta, 2013

I think, that the snow is the most magical thing in our nature


Hyvää syyslomaa kaikille, joilla se nyt on. Mun syysloma alko perjantaina melko valkoisissa merkeissä. Nimittäin, kun astuin ovesta ulos kaikille teille jotka ette vielä omistaneet ikkunoita niin maassa oli lunta. Huih. Siks mä mietinkin, että teen vähän erilaisen "lumi" postauksen. Yleensä, kun ensilumet tulee niin kaikki on silleen "eikä" "mä jäädyn" "kauheeta". Tosiasiahan on se, että te asutte suomessa ja tää on osittain pohjosella napapiirillä ja me ei voida ilmastoa muuttaa, joten lumi sieltä taivaalta jokatapauksessa on tulossa. Turha valittaa, kun asialle ei  voi mitään tehdä. Aattelinkin antaa teille nyt toisenlaisen näkemyksen lumesta. Sehän on ihan mahtavaa. Kun on tarpeeksi lämmin se on kuin muovailuvahaa, josta voi muotoilla minkä tahansa laisia linnoja ja lumiukkoja. Kun on tarpeeksi kylmä niin kaikki jäätyy ja tulee satumaisen kaunista. Miettikää nyt mistä ne etelässä asuvat jäävät paitsi. Sen lisäks avautuu upeet pulkka ja laskettelu rinteet. Hanget jossa voi laukata hevosten kanssa. Hevosissa on uutta energiaa syksyn jäljiltä. Ja tietysti luistelu ja hiihto on ihan mahtavaa. Jos ette muuta keksi niin miettikää, että hei kohta on jo kevät ja aurinko paistaa. Jouluna kuuluu olla lunta ei se joulupukki muuten tuu. Tästä tuli nyt aika katkonainen teksti, mutta toivottavasti edes jonkun mieltä piristi. Teen kisakuvaus postauksen nyt syysloma viikolla, kun olen vierumäellä.

-Heidi

6 kommenttia:

  1. Hahah, kun avasin tän teksin katoin eka, että onpas siellä ehtinyt sataa jo paljon lunta :'D

    VastaaPoista
  2. Ihanan erilainen postaus lumesta, vaikka en sen suurin fani olekkaan. Ja noi kuvat on upeita!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti! No pakko myöntää että emmäkää sitä erityisemmin rakasta, mut joka tapauksessa se tuolta taivaalta tulee :D

      Poista
  3. Ihanan eläväisiä ja vauhdikkaita kuvia! En oo tajunnut että jossain on todella näin paljon lunta, täällä on edelleen ihan vihreää... :D Allekirjoitan noi kaikki talven hyvät puolet ja kaiken muunkin, on sairaan upeaa että Suomessa on neljä vuodenaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei täällä noin paljon vielä oo lunta,, kuvat on viime talvelta :D

      Poista