31 lokakuuta, 2015

Tapahtui viikolla 44

Heippa. Ajattelin aloittaa tämmöisen vakituisen viikoittain ilmestyvän postauksen. Viikonlopun päätteeksi laitan ylös sillä viikolla olleet ratsastukset. Niistä joista ei ole materiaalia kuin ehkä kännykällä tai ei ollenkaan kerron lyhyesti ja lisäksi mahdolliset juoksuttamiset ja muut pienemmät heppatouhuilut. Aloitetaan sitten.

Maanantai: En ratsastanut ollenkaan. Kävin puntilla ja that's it.

Tiistai: Hoidin Huikkauksen ja Pokerin.

Keskiviikko: Olin tunnilla Korpikylässä. Menin Heartland nimisellä hevosella. Kävin nyt ensimmäistä kertaa uuden opettajan tunnilla, joka siis korvasi minua kymmenen vuotta jo opettaneen opettajan. Asetin henkisesti itselleni isot paineet, sillä kyseessä oli este tunti. En siis ole todellakaan hyvä hyppäämään kuin tutuilla hevosilla. Uusi opettaja, uusi hevonen ja monta ratsastajaa oli minulle aika jännä paikka, mutta yllättävän hyvin selvisin. Mentiin neljän esteen harjoitusta, jossa oli tärkeää ratsastaa hyvät tiet esteille. Harjoitus oli aika vaativa enkä mielestäni suoriutunut siitä niin hyvin kuin olisin voinut. Heartland eli Hartsa ei ollut kummaltakaan pohkeelta läpi. Aina, kun sen ratsasti läpi niin meni muutama minuutti niin se ei taaskaan kuunnellut, saatika kesken tehtävää. Ärsytti ihan suunnattomasti. Hartsa olisi varmasti todella kiva ratsastaa, mutta tuntiratsuna se turtuu avuille eikä oikein tullut tuntumalle. En lähtenyt ratsastamaan asenteella, että nyt tämän pitää kulkea peräänannossa vaan avut läpi eikä yhtään painetta kädelle. Kuulin kaikilta, että Hartsa painaa paljon kädelle ja on tahmea. Eipä vaan ollut. Lopussa rentous löytyi sieltä niskasta ja olisin mielelläni loppuverkannut enemmän ja alkuun työskennellyt enemmän käynnissä. Ihan positiivinen kokemus kuitenkin vaikkei opettaja ollut ihan sitä mitä odotin.

Torstai: En ollut tallilla ollenkaan.

Perjantai: Hulina päivä! Alkuun menin Pokerilla maastoon, seuraksi lähti Essi Lassin kanssa. Lassi on muuten Piian uusi heppa. Meillä on Essin kanssa aina niin kivaa maastossa! Ollaan kerran eksytty, käyty syömässä vadelmia ja menty kolmen tunnin reissu upeilla reiteillä. Noh, mutta perjantaina Pokeri oli ihan riiviö. Ei suostunut kävelemään ollenkaan ja otin muutaman kerran pysähdyksen josko oppisi kävelemään, mutta pysähtyessä se yritti rueta hyppimään neljällä jalalla ilmaan ja pystyyn eikä se malttanut ollenkaan. Noh jonkun aikaa katselin sen touhua ja totesin, että nyt on parempi tulla alas selästä. Pokeri ei kuitenkaan ole vielä terve eikä sen selälle tee hyvää ylimääräinen hyppiminen. Tallustin sitten muutaman kilometrin takaisin tallille.


Pokerin jälkeen menin Huikkauksen. Kierrettiin pellolla ja mentiin sen jälkeen maastoon. Sillä meni käpy pellolla, kun Pokeri veti tarhassa rallia ja hirnui. Huitsu pelleili ja oli kovin iloinen pienestä tuulesta ja avoimesta pellosta. Noh vähän aikaa keskusteltuamme asioista se kuitenkin rauhoittui ja matka jatkui turvallisesti eteenpäin.

Vielä viimeisenä menin Paavon luokse. Tein ruuat ja hoidin muut asiat kuntoon. Tämän jälkeen hoidin hevosen. Vein sen vielä maneesiin laukkailemaan ja ravaamaan hiukan. Se sai purettua energiaa. 


Paavon jälkeen palasin Multamäkeen pitämään ratsastustunnin ja auttamaan iltatallissa.

Lauantai: En ehtinyt Paavon luokse, kun olin sopinut jo aiemmin Pokerin liikutuksen. Menin illalla Hoitamaan siis Pokerin. Tein Pokerille oman hyllyn johon laitoin kaikki ostamani kamat. Ratsastettiin Pokeri Piian kanssa puoliksi. Ensin Piia ja sitten minä. En osaa enää ollenkaan tollasta hienoa ridausta. Harmittaa ihan kauheesti. Ensiviikolla ostan 10 kerran kortin Korpikylään ja menen viime kesän kouluvalmentajan koulutunnille vakkariksi. Tunti on kuulemma valmennus tyyppinen ja ratsastetaan siis 1,5h joten ehtii ihan oikeasti ratsastaakkin. 

Sunnuntai: Aamulla ensimmäisenä hyppään Veeralla todennäköisesti jonkun näköistä rataa ja linjaa. Pitää keksiä joku kiva hyppy harjoitus vielä tänään illalla. Piia tulee pitämään mulle tunnin.

Sen jälkeen vuorossa on Huitsu. Mennään kiipeämään yhtä mäkeä niin saa hepo vähän lihasta takalistoonsa. 

Viimeisenä menen Paavon. Tehdään kunnon koulutreeni. Ratsastan sen maneesissa hyvin läpi. Haluan, että se liikkuu rauhassa ja rentona jokaisessa askellajissa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti