06 lokakuuta, 2015

Ori: Huikkaus

Helou. Nyt olen saanut kasattua ajatuksia bloggaamisesta ja ihan omasta elämästänikin. Mulla on nyt takana 1,5kk ratsastustauko. Tauko oli seurausta selkäni akuutista huonontumisesta. Jouduin eräänä iltana päivystykseen ja sain siellä kunnon kipulääkityksen niin ongelma lähti pois. Sen jälkeen vietin viikon todella varoen selkää. Tämän jälkeen oli tehtävä päätös pitää tauko tästä lajista. Niimpä siis tapahtui. Tauon pituus oli kysymysmerkki, joka sai pisteen tänään. Menin nimittäin Pokerin selkään. Pokerihan on myös ollut saikulla muutaman kuukauden. Lisää siitä sitten seuraavissa teksteissä. Pää asia on nyt kuitenkin se, että täällä taas ollaan. 

Huikkaus. Kahdeksan vuotias suomenhevonen. Ori. Kokematon ratsu. Voittanut näyttelyitä. Semmoisen paketin sain itselleni käyttöön. Olen niin kovin kiitollinen orien omistajalle, että saan ratsuttaa Huitsua. Huitsua on nyt ajettu, juoksutettu, taluteltu ja ratsastettu. Heppa oppii todella nopeasti, josta saa kyllä olla todella kiitollinen. Tammoihin se suhtautuu todella miten sen nyt kuvailisi kiihkeästi. Se menee ihan sekaisin, jos toinen hevonen menee ohi, on vieressä tai liian lähellä. Eli ei mikään helppo paketti, mutta sitäkin palkitsevampi. Huitsun kanssa ollaan käyty lähinnä maastossa, kasvatettu kuntoa ja voimaa. Kentällä ollaan harjoiteltu pysähtymistä ja kääntämistä. Ravattu ollaan maastossa. Nyt näette muutaman kuvan kesältä.


2 kommenttia: